Ei mitään hajua

Kun miulta kysyttiin mitä haluisin tehdä lukion jälkeen, en ikinä osannut vastata.  Opiskelu ei kirjotusten jälkeen maistunut ja matkustelu kiinnosti, joten loogisin vaihtoehto oli viettää välivuosi. Mutta miten? Aloin ottaa selvää eri vaihtoehdoista: vapaaehtoistyö ulkomailla, matkaopastyö, au pair.... Miulla on aina ollut tarve auttaa muita ja vapaaehtoistyö kiinnostikin kovasti. Harkitsin Afrikkaa ja lasten kanssa työskentelyä, Englantia ja töitä eläinten kanssa,  maatilatyöskentelyä Australiassa... Toisaalta en halunnut lähteä liian kauas.  Löysin kivan vapaaehtoisjobin Kroatiasta eräältä karhutarhaukselta ja maalailin mielessä ruusuista kuvaa Kroatian vuoristoseudulla asumisesta ja karhujen paijaamisesta. Jäin sulattelemaan asiaa. 

Samalla kun karhut pyörivät päässä, kävin koulussa kuuntelemassa Päivölän opiston esitelmää Päivölästä ja matkaopaskoulutuksesta. Otin mukaan flyerinkin. Katsoin Matkaoppaat -sarjaa ja otin selvää  matkaoppaan työnkuvasta: Työaika ajoittuu mihin vuorokauden aikaan tahansa välillä klo 00-24, toisinaan työpäivä venyy jopa 16-18 tuntiin ja matkaoppaat voivat toisinaan tehdä töitä seitsemänä päivänä viikossa. Huh. Jäin sulattelemaan asiaa ja jatkoin sarjan katsomista.

Yhtenä päivänä isoveikka tuli miun luo sähköpostiosotteen kanssa: "Anni siehä olit kiinnostunu siit au pair hommasta? Yks perhe ettii aupparia Bristolissa 3 ja 5 vuotiaille pojille, lähetä sinne sähköposti." 

Oon hyvä välttelemään kaikkea pelottavaa ja meniki reilu viikko ennen ku ryhdyin asialle. Koko asia hirvitti, mutta sain lähetettyä sähköpostin sen ajatuksen varjolla, et ei tää miuta vielä sido mihinkää. Vastauksen sain viikkoa myöhemmin ja taas taisi vierähtää viikko ennen kuin vastasin. Sähköpostit lennähtelivät Lappeenranta-Bristol väliä 2014 kevään ja kesän ajan ajatuksella "aina voin perua!", kunnes lentoliput oli ostettu, matkalaukut pakattu, ja muutettu Bristoliin.

 

Taisin mie vahingossa sittenkin vähän sitoutua.